Käyttäjien kokemuksia pahoinvointirannekkeiden vaikutuksesta pahoinvointiin:

"Odotan kolmatta ja kahden ensimmäisen kohdalla olen oksentanut aivan hirveästi.
Tämän kolmannen kohdalla olen oksentanut kaksi kertaa aamulla vain sen takia kun on jäänyt ranneke laittamatta saunan jälkeen takas. Tuntuu uskomattomalta miten hyvä vaikutus näillä rannekkeilla on ollut vaikka aluksi naureskelinkin että kaikkea ne keksii. Olen kyllä suositellut kaikille ja tehoavat myös lapsen matkapahoinvointiin." - Anne V.
"Tilasin ne kun minulla on pahoinvointia linja-automatkalla, jos tie on mutkainen ja mäkinen. Teimme reissun Alavieskasta Enontekiölle ja sieltä päivän reissun Kilpisjärven kautta Norjaan Tromsaan. Joten rannekkeet oli koetuksella. Koko matkalla ei tullut yhtään huono olo. Kerrankin pystyin nauttimaan täysin matkasta. Kiitos teille. Nyt uskallan lähteä laivamatkallekin." - HT
"Kiitos nopeasta toimituksesta. Paketti tuli seuraavana päivänä tilauksesta. Muutaman minuutin kuluttua käyttöönotosta ranneke tosiaan alkoi vaikuttaa ja nyt vuorokauden jälkeen tuntuu, että olo on parempi. Ei ole oksettanut ja ruokakin on maistunut vähän paremmin. Kiitos!" - NJ
"Oon saanu helpotusta raskauden ja migreenin aiheuttamaan pahoinvontiin pahoinvointirannekkeista. Kaverilta ensin kokeilin niitä ja olin vähän epäluuloinen niiden vaikutuksen suhteen, mutta väärässä olin. Ne Oikeesti autto. Myös pääkipuun!! Ne siis laitetaan ranteeseen tiettyyn kohtaan ja 5 min päästä pitäis alkaa vaikuttaan. Ja automatkallakin ne on lähes aina kädessä. Kannattaa oikeesti testata, minä ainakin sain niistä apua" - http://www.helistin.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=996537#996537
"Käsittämätön juttu, nuo pahoinvointirannekkeet auttoivat yllättävän hyvin alkuraskauteni huonoon oloon. Oli ihan pakko avautua täällä, kun näytti olevan aiheesta keskustelua..." - http://kaksplus.fi/keskustelu/t1164698
"Meidän lapsilla (5 ja 7-v) toimivat veneessä oikein hienosti! Suosittelen lämpimästi!" - http://kaksplus.fi/keskustelu/t1441948
"Nuo pahoinvointirannekkeet on aivan ehdottomat! Mulla kans olleet aktiivikäytössä alusta asti enkä oo joutunu oksentaa kertaaka. Edellisessä raskaudessa useita kertoja joutu töissä menee välillä vessaan asiakkaittenki aikana (oon kampaaja).. Joku sanoi etteivät olleet auttaneet, tähän tarjoan selitykseksi että olivat väärässä kohdassa rannetta.. Napinhan tulee siis olla isojen jänteiden välissä, sormilla mitattuna ranteesta päin noin kolmannen sormen kohdalla. Saikohan tuosta ees mitää selvää" - www.helistin.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=27589
"meidän ipanalle ostettiin oma pahoinvointiranneke matkapahoivointiin, kun linja-autossa tuli aina pahaolo. eipä tule enää ja värikin on silmää miellyttävä. tämän ihmeen löysin sinunapteekista tilaamalla, eikä ollut edes kallis. harkitsen ostamista itselle, kun lähdetään laivalle ensikuussa." - http://keskustelu.suomi24.fi/node/311115
"Skeptikkona ja länsimaisen lääketieteen vankkumattomana kannattajana taivuin näiden pahoinvointirannekkeiden edessä tuolla merellä!" - http://keskustelu.suomi24.fi/node/2789464
"Tilasin teiltä pahoinvointirannekkeet, koska olin kuullut että ne ovat monilla auttaneet raskauspahoinvointiin. Itse laitoin rannekkeet aina silloin kun olo alkoi olla sietämätön ja vaikka aluksi olinkin epäileväinen niiden suhteen, niin kyllä ne vain veivät kaikista pahimman olon pois. Minun kohdallani rannekkeet jostain syystä toimivat parhaiten kun laitoin ne ranteisiin vasta huonon olon tultua. Jos pidin niitä varmuuden vuoksi koko päivän, eivät ne vieneet yhtä tehokkaasti oksettavaa oloa pois. Edellisissä raskauksissani olen oksennellut, mutta nykyisessä en vielä kertaakaan ja nyt pahoinvointikin alkaa olla jo voiton puolella, enkä tarvitse enää rannekkeita edes joka päivä. Minun kohdallani rannekkeet siis toimivat ja sain toivomani avun niistä. Kiitos." - SK
"Ainiin ja pitihän mun sekin kertoa, että nämä pahoinvointirannekkeet todella vaikuttivat, kuten lupaavatkin, muutaman minuutin kuluttua paikalleen asettamisesta. Minua alkoi ostosreissun aikana vaivaamaan pikkuhiljaa pahoinvointi, mutta heti apteekissa käynnin jälkeen lätkäisin pahoinvointirannekkeet kätösiin ja hetken kuluttua siitä pahoinvointi oli tiessään. Olen pitänyt näitä ranteissani siitä saakka, enkä ole sen jälkeen kokenut mitään pahoinvointiin viittaavaakaan. Ihmekapistukset!" - http://demi.fi/keskustelut/51355/nuoret-aeidit-ja-odottajat-22
"Ps. Kyllä noi pahoinvointirannekkeet on ihanat.. olo on paljon parempi nytten, harmi vaan ettei töissä voi käyttää ku kaikki näkis ne ja kyselis, ei ne oikee asusteilta näytä" - kaksplusperhe.fi/keskustelu/t1396776,225
"Hei, minä luin pahoinvointirannekkeesta ruotsalaisilta nettisivuilta, enkä tiennyt saako niitä Suomesta. Etsin netistä tietoa missä se piste sijaitsee ranteessa ja olen viritellyt omatekoisen systeemin, jossa puuhelmeä pitää paikoillaan ranteeseen napsautettava mainosranneke - ja se TODELLA toimii! Mulla on jo kaksi lasta ja molempien odotuksessa olen oksentanut aamusta iltaan viikot 8 - 19, nyt vain muutaman kerran viikossa ja väsymystäkään ei ole juuri ollenkaan verrattuna aiempiin. Pahoinvointiranneketta pitää käyttää koko ajan, jo suihkussa käynnin aikana ehtii tulla vähän heikko olo ilman sitä. En tiedä onko vaikutus todellista tai vain siksi että uskon siihen, mutta vähät siitä jos olo helpottuu! Neuvolan tätikin sanoi että on ainakin terveellisempi kuin lääkkeet." - http://keskustelu.suomi24.fi/node/2332429
"Minulla Sea-Band toimi erinomaisesti. Aamupahoinvointi loppui heti. En voi kuin suositella." - http://keskustelu.suomi24.fi/node/311115
"Se on käsittämätöntä, mutta ne pahoinvointirannekkeet toimivat. Ostin lapselleni (7 v.) Sea-Band pahoinvointirannekkeet automatkoille, koska alkaa voimaan yleensä pahoin jo n. 5 min ajon jälkeen. Rannekkeiden kanssa ei ole ongelmia. Uskomantonta." - http://keskustelu.suomi24.fi/node/2789464
"Sea-Band pahoinvointirannekkeeet on tarkoitettu kaikkeen pahoinvoinnin hoitoon, vaikka tuotteen nimi viittaa meripahoinvointiin. Toimii siis kaikkeen pahoinvointiin raskauspahoinvoinnista matkapahoinvointiin. Rannekkeita saa nykyään näköjään melkein kaikista apteekeista ja myös lapsille on omia kokoja. Meillä lapset käytää vähän pidemmillä automatkoilla, kun tuppaavat lukemaan." - http://keskustelu.suomi24.fi/node/311115
"Katso kotipiha.fi palstalta, raskaus osiosta siellä on palsjon käyttäjä kokemuksia JA TODELLAKIN TOIMIVAT,JA OVAT HINTANSA VÄÄRTTI!" - http://kaksplus.fi/keskustelu/t1164698
"Alkuraskaus oli aivan hirveää. Olen muutenkin herkkä oksentelemaan. Sitten kokeilin Sea-Band -pahoinvointirannekkeita, jotka auttoivat. Purjehtijat käyttävät SeaBand-rannekkeita, jotta eivät tulisi merisairaiksi." - http://keskustelu.suomi24.fi/node/1615623
"Ranteissa nämä ovat olleet nyt noin 2,5 tuntia ja ainakaan tänä aikana ei ole ollut yhtään paha olo. Itse asiassa tuntuu jotenkin hassusti siltä, että maha on jotenkin "rentoutunut". Oon ykäilly niin paljon, että vatsalaukku on ollut melkein koko ajan jonkinlaisessa krampissa, joten ehkä näistä pahoinvointirannekkeista jotain hyötyä on. Kerron kyllä, miten käy. Itse toivoisin tietysti, että nämä hikinauhan näköiset surkeudet palauttaisivat mut takaisin työkuntoon." - http://pullatuuniin.blogspot.com/2008/03/rannekkeet.html
"Tuo pahoinvointiranneke on meidän perheessä käytössä sekä minulla raskauspahoinvointiin, sekä tytöllä matkapahoinvointiin. itsellä alkoi järkyttävä pahoinvointi viikolla 14, joka ei ottanut talttuakseen millään. kuulin ystävältä sea-bandista ja ajattelin, että kokeilen ja kannatti kyllä kokeilla! ihmettelen itsekin mihin sen teho perustuu, mutta pahoinvointi väheni huomattavasti. korkeintaan aamulla kahvin haju tekee edelleen pahaa :p" - kaksplus.fi/keskustelu/t1164698
"Rannekkeita saa muun muassa kaikista hyvin varustetuista apteekeista! Tuote on parhaiten dokumentoitu akupunktion muoto (?) ja minulla toimivat hienosti raskauden aikana. Omani tilasin aikoinaan englannista." - http://kaksplus.fi/keskustelu/t1164698
"Minulle kyllä auttoivat. Ei se sitä kuvotuksen tunnetta kokonaan pois vienyt, mutta helpotti sen verran että pystyin aina välillä syömäänkin. Minä kyllä suosittelisin kokeilemaan." - http://www.helistin.fi/keskustelu/viewtopic.php
"Kyllä tuo Sea-Band toimi mulla kivasti tuohon öklötykseen." - http://kaksplus.fi/keskustelu/t1164698
"Itse käytin raskauden koko alkuajan. Kyllä mulla vei ihan selvästi sitä tosipahaa oloa pois. Lääkkeitä en halunnut edes kokeilla. Tuossa Helsingin keskustan Yliopiston apteekissa suosittelivat ja ostin sieltä. Kyllä uskallan suositella." - http://kaksplus.fi/keskustelu/t1164698,25
» Pahoinvointirannekkeita voi ostaa pahoinvointi.fi -verkkokaupasta.

LISÄTIETOJA AIHEESTA:

KOKEMUKSIA RANNEKKEISTA:

"Nuo pahoinvointirannekkeet on meidän perheessä käytössä sekä minulla raskauspahoinvointiin, sekä tytöllä matkapahoinvointiin. itsellä alkoi järkyttävä pahoinvointi viikolla 14, joka ei ottanut talttuakseen millään. kuulin ystävältä rannekkeista ja ajattelin, että kokeilen ja kannatti kyllä kokeilla!" Lue lisää...



© 2006 Handshake Trading Oy | Y: 2304112-0 | Rekisteriseloste | Toimitusehdot | Yhteystiedot
Verkkokaupan toteutti Frontside